Kurikan yhteiskoulun kellarin tilanne

Kurikan yhteiskoulun A‐osan kellarissa on elo‐syyskuun aikana tehty rakenneavauksia, koska kellariin on aiemmin tullut rankan sateen yhteydessä vettä sadevesikaivon tulvimisen vuoksi. Vesivaurioita selvitettäessä heräsi epäily laajemmista vaurioista, minkä vuoksi kellaritiloista otettiin materiaalinäytteitä. Näytteiden mikrobianalyyseista on saatu tulokset torstaina 4.10.2018, ja materiaalinäytteistä on lötynyt mikrobeja, mm. sädesientä kohdasta riippuen runsaasti tai erittän runsaasti. Kyseessä on rakenteista materiaalien sisältä otetun näytteen tulos. Vielä ei siis tiedetä onko kellarin ilmassa tai koulun muiden tilojen ilmassa tai rakenteissa mikrobeja.

”llmanäytteitä ei ole voitu vielä ottaa, koska luotettavien ilmanäytteiden ottaminen vaatii pakkasjakson” kertoo tilapalvelupäällikkö Rami Linna Kurikan kaupungin teknisestä toimesta. ”Kaupunki suhtautuu asiaan vakavasti ja suunnittelee jatkotoimenpiteitä huolellisesti.”

Yhteiskoulun A‐osan oppilailla tai henkilökunnalla ei ole JIK ky:n kouluterveydenhuollon ja työterveyspalveluiden edustajien tietojen mukaan ollut sisäilmaan liittyviä oireita.

Koulun kellari on tällä hetkellä osastoitu ja alipaineistettu, ja kulku tilaan on kielletty. Yhteiskoulun tilat ovat kellaria lukuun ottamatta muilta osin normaalisti käytössä

Maanantaina 8.10.2018 ja torstaina 11.10.2018 otetaan opetustilojen lattioista ja seinistä materiaalinäytteitä, joiden tulokset saadaan noin kuukauden päästä. Ilmanäytteet otetaan, kun on pakkasta.

Koululaisten vanhempia informoidaan tilanteesta Wilma‐viestillä ja heille järjestetään vanhempainilta, kun opetustilojen materiaalinäytteiden ja ilmanäytteiden tulokset saadaan. Koulun henkilökunnalle järjestetää tiedotustilaisuus.