YHTEISTYÖKUMPPANIT

Asu&Elä tuo näkyvyyttä Kurikalle ja kurikkalaisille yrityksille laajasti Etelä-Pohjanmaalla. Kurikan yhteiskoulun aula ja ent. JAKKin aula toimivat tapahtuman keskeisinä lähtöpisteinä, joissa yrittäjät ja muut tahot esittelevät toimintaansa. Näkyvyydestä on yrityksille ja kumppaneille monia etuuksia. Haluatko mukaan? Tutustu yhteistyökumppanipaketteihin >>

"Tapahtuma on loistava tilaisuus esitellä yritystoimintaa!"
"Olemme tyytyväisiä tapahtumaan. Saimme uusia asiakkaita ja mukavasti myyntiä tuona päivänä"
"Yhteiskoulun aula antoi loistavat puitteet tavata asiakkaita."
"Kiitos! Hyvä tapahtuma! Halutaan mukaan tulevaisuudessakin!"
"Opasteet olivat selkeät tapahtumapaikalle. Esitemateriaali oli tyylikästä ja tapahtumalla hyvät sivut."
"Kaikki oli tehty ja järjestetty tyylillä ja korkeatasoisesti."
" Olin ensimmäistä kertaa esillä lähtöpisteessä. Mielestäni järjestelyt oli hyvät ja kiinnostunutta yleisöäkin oli sopivasti."

Kurikkalaiset yritykset osallistuvat aktiivisesti tapahtuman toteutukseen vuonna 2018. Klikkaa logosta lisätietoja!