Korkeatasoista varhaiskasvatusta, opetusta ja koulutusta

Kurikassa pidetään hyvää huolta kaikenikäisistä lapsista ja nuorista. Korkeatasoista opetusta ja koulutusta on tarjolla alaluokilta korkeakoulutasolle saakka.

Varhaiskasvatusta järjestetään päiväkodeissa sekä perhepäivähoitona kodeissa. Esiopetus järjestetään pääasiassa päivähoidon yhteydessä. Varhaiskasvatuksen visiona on "Onnellinen ja leikin iloa täynnä oleva lapsuus Kurikassa".

Perusopetusta tarjotaan yhteensä 13 erikokoisella alakoululla, 1-9 vuosiluokkien yhtenäiskoululla ja kahdella yläkoululla. Lukioita on kolme. Ammatilliseen koulutukseen Kurikassa on tarjolla runsaasti erilaisia vaihtoehtoja.  Lisäksi Kurikassa toimii Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulu

Vapaa-ajalle opiskelumahdollisuuksia löytyy kansalaisopistosta, musiikkiopistosta ja taideliikuntakoulusta.

Voit tutustua varhaiskasvatukseen sekä eri koulu- ja opiskeluvaihtoehtoihin tarkemmin oheisilla alasivuilla.

Sivistysjohtaja:

Hernesmaa Päivi
sivistysjohtaja
kaupungintalo
050 303 2540

Kasvatus- ja opetuspäällikkö:

Packalén-Reinikainen Anne-Mari
kasvatus- ja opetuspäällikkö
044 550 2697

 

Jalasjärven alueen koulujen sivustoille tästä linkistä.